Episkooppi, Tuore Oliivipuun lehti, joulukuu 2014

Joulukuun alussa 1914 paavi Benedictus XV vetosi elokuussa alkaneen suursodan osapuoliin, jotta ”aseet vaikenisivat edes sinä yönä, jona enkelit lauloivat”. Luukkaan mukaanhan taivaallinen sotaväki lauloi paitsi kunniaa Jumalalle myös rauhaa ihmisille, joille hän tahtoo hyvää.

Paavin vetoomus kyllä kuultiin: se torjuttiin virallisesti. Epävirallisesti sitten tapahtuikin mitä tapahtui.

Ieperin (Ypres) rintamalla saksalaiset alkoivat jouluaattona sytyttää kynttilöitä juoksuhautojen reunalle ja pystyttää joulukuusia. Sitten he alkoivat laulaa.

Voi olla jotakuinkin varma, että mukana oli myös Jouluyö, juhlayö. Se, jossa enkelienkin laulusta kerrotaan. Kun myös englantilaiset ryhtyivät laulamaan, tähän heidän oli mahdollista yhtyä. Jouluyö, juhlayö on maailman kaikista joululauluista tutuin ja laulettavissa yli 300:lla kielellä.

Saksaksi lapsi nukkuu taivaallisessa levossa ja englanniksi taivaallisessa rauhassa. Suomeksi puolestaan toistetaan enkelilaulu: ”Olkoon kunnia Jumalalle! Maassa rauha, myös ihmisille olkoon suosio suur’.” Anna-Maija Raittila suomensi laulun uudelleen 1983 ja meni suoraan asiaan: ”Jouluyö, juhlayö, kansojen rauhan yö!”

Tuona kansojen rauhan yönä, sitä seuraavana joulupäivänä ja paikka paikoin jopa pitempäänkin 100.000 sotilasta jätti sotimisen sikseen. He nousivat juoksuhaudoista, kättelivät ja vaihtoivat lahjoja. Vaikka tiedot ovatkin aika epämääräisiä, siellä täällä luultavasti pelattiin myös improvisoituja jalkapallon ystävyysotteluita.

Ei siis ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että Betlehemin vauva muuttaa maailman. Sen todistaa maailmansodan katko – seimellä ei sodita. Luutnantti Carl Mauritz Lilliehöök kirjasi jouluvirteensä jo kolmisensataa vuotta sitten niitä lukuisia käänteisyyksiä, joita Kristuksen syntymä tulvii:

On avuton hän, jolla yksin valta
on auttaa syntiset pois synnin alta.
Ja sankari on täysin voimaa vajaa,
hän, joka vainoojamme pakoon ajaa.

Satatuhattakin sotilasta voisi olla väärässä, mutta ei ole. Satatuhatta sotilasta on oikeassa siinä syvässä kokemuksessaan, että joulu on sotaa olennaisempi ja Jeesus-lapsi vihollisuutta voimakkaampi. Ja yksittäinen luutnantti on oikeassa siinä, että juuri avuttomalla ja voimattomalla on voimaa auttaa.

Tästä on siis näyttöä. Tämä ei ole sanahelinää.

Parhaiten joulun tuottaman uuden maailmanjärjestyksen tunnistivat ne sotilaat, joilla joulutauko venyi uuteen vuoteen saakka. Joulun idea kun ei ole olla pistemäinen kurkistus elämän syvärakenteeseen – keskinäiseen yhteenkuuluvuuteen, vastaanottamiseen, kunnioitukseen ja hyväntahtoisuuteen. Kaksoispiste sen olla pitäisi.

Sellaisessakin inhimillisyyden alennustilassa kuin ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla voi yhtä kaikki todellistua, etteivät enkelit joutavia laula.