Toisen potenssin armo

”Kaikki ’alhaiseksi’ nimitetty on painovoiman seurausta. Siihenhän viittaa sanakin, ’alhainen’.”

Tämä saattaa näyttää yritykseltä esittää luonnontieteellinen teoria moraalisesti pahasta tai eettisesti ala-arvoisesta. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys.

Filosofi ja mystikko Simone Weil hyödynsi ajattelussaan tuollaisia omaperäisiä rinnastuksia ja tuoretta kuvakieltä. ”Jumalan matemaatikoksikin” häntä on luonnehdittu. Hänen veljensä André puolestaan harjoitti korkeampaa matematiikkaa Bourbaki-ryhmän piirissä, mutta jäi pelkästään tämänpuoleisuuteen.

Simone Weil’n mukaan ”kaikki luonnolliset sielunliikkeemme noudattavat lakeja, jotka muistuttavat aineen maailmassa vallitsevaa painovoimaa”.

Kun luonnollinen on kursivoitu, sille – luonnollisesti – odottaa vastaparia. Yliluonnollista epäilemättä onkin, ettei vain painovoima vedä ja alenna sielua, vaan sitä liikuttaa myös jokin muu.

Painovoimaa uhmaava yliluonnollinen tekijä on Weil’n mukaan armo. ”Luomakunnan muodostaa painovoimasta johtuva putousliike, armon nouseva liike ja toiseen potenssiin korotetun armon putousliike.”

Weil oli askeetti, joka sodan aikana käytännössä näännytti itsensä nälkään silkasta myötätunnosta puutteessa eläviä maanmiehiään kohtaan. Siksi olisikin ollut outoa, jos hän olisi mieltänyt armon vain ylevöittäväksi nosteeksi.

Armo² ei kuitenkaan putoa holtittomasti, vaan se laskeutuu määrätietoisesti. Armo ei alene – ja alhaistu – painovoiman vaikutuksesta, vaan sitä ohjaa alasuuntaan ”toisen potenssin siipi” ja sen mukainen dynaaminen poikittaisvoima.

Armo hakeutuu aktiivisesti alas, sinne minne painovoima on ihmisen alentanut. Vaikka Weil ei yhteyttä osoitakaan, mistä muusta tässä onkaan kysymys kuin joulusta? Joulun varsinainen pointti on toisen potenssin armon syöksyssä.

Kristinuskon peruskummallisuus on käsitys, että Jumala on autenttisesti kohdattavissa Jeesus Nasaretilaisessa. Jo aikamies-Jeesuksen kohdalla tämä tahtoo mennä yli ymmärryksen eikä oikein käy järkeen.

Toiseen potenssiin korotettua tolkuttomuutta edustaa kuitenkin se armon putousliike, joka jysähtää eläinten syöttökaukalon pohjaan pikkukylän tallissa.

Jeesus-vauva kyllä saattoi näyttää inhimillisesti katsottuna ihanalta niin kuin vauvoilla on tapana. Mutta että siinä olisi myös jotakin jumalallista? Oikeasti?

Seimeen katsotaan alaspäin ja toisen asteen armoa tarkastellaan siis luonnostaan yläviistosta. Joku jääkin katselemaan koko juttua enempi nenänvartta pitkin. Toiset taas tunnistavat, että alittamaton armo luo perustan kokonaiselle elämänmuodolle.

Seimilähtöisessä elämänmuodossa kaikella ja kaikilla niin ylhäällä kuin alhaallakin on arvonsa. Seimen lasta katseleva vaikuttuu hänestä väkisinkin, heltyy kanssaihmisilleen ja kunnioittaa heidän yritystään elämäksi.

Seimilähtöisyys tekee ilmeiseksi, että arki on Pyhään nähden läpikuultoinen ja että tavallisuus on Jumalan kohtaamisen nimenomainen tila ja paikka. Kristinuskossa mystiikka on jokamiehen ja jokanaisen asia.

Niin olennaisesti kuin kristillinen usko onkin kiintynyt ja kiinnittynyt jokapäiväisyyksiin, myös ensimmäisen potenssin armon nousevalla liikkeellä on sijansa.

Joulunakin tai nimenomaan jouluna. Pahnapohjalta nousevan juhlavirittyneisyyden sanoittavat osuvasti tutut värssyt: ”Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä, ne silmiin kalleina kangastaa. Siks’ mieli hellä on kristityllä, kun joulu on, kun joulu on.”