Tavallista, kaikkeinkristillisintä

Suomi-Areenan ohjelmistoon on jonkin aikaa kuulunut piispan iltahetki Keski-Porin kirkossa. Menneelläkin viikolla neljä meistä jututti ihmisiä, joiden ajatukset ja elämänviisaus oli hyvä saada jakoon.

Tiistaina keskustelin kirjailija Pauliina Rauhalan kanssa ehdottomuudesta. Ennakkoon olin lukenut hänen kirjansa, sekä Taivaslaulun että Synninkantajat.

Ne nostattivat aivan kummallisen mielleyhtymän ja palauttivat mieleen ihan erilaisen lukukokemuksen. C.S. Foresterin merisotaromaanissa Saarronmurtaja amerikkalainen laivanpäällikkö joutuu pohtimaan, kuka kumma onkaan ”hänen kaikkeinkristillisin majesteettinsa”, jonka laivan hän merellä yhyttää.

Paavi antoi aikoinaan hallitsijoille kunnianimiä. Unkarin kuningas oli apostolinen majesteetti. Espanjan kuningas oli kaikkeinkatolisin ja Portugalin kaikkeinuskollisin. Se kaikkeinkristillisin taas oli Ranskan kuningas.

Tämä tuli mieleen, koska Rauhalalla on kaikkeinkristillisin silmä, korva ja kynä. Hän näkee ja kuulee kaikkeinkristillisimmin ja saa aistimansa ja havaitsemansa myös sanoiksi.

”Kerromme lasten kanssa kuorona eväsretkestä, vadelmapillimehuista ja lauantaimakkaravoileivistä, rahkasammalsohvasta ja naavapartakuusesta, kuusenkäpykeosta ja kuppiin kerätyistä karpaloista.”

On kaikkeinkristillisintä nähdä arjen arvo. Mitään sen kristillisempää ei olekaan kuin kokea pienessä suuri, vähässä paljo ja tavallisessa pyhä. ”Ehdottoman puhdas ja samentumaton tarkkaavaisuus on rukousta”, muotoili Simone Weil.

Rauhalan kirjoissa arjennäkeminen tiukkuu, ryöppyää, tulvii ja vyöryy. Päivä lasten kanssa lätäköllä on ilon ja rauhan – ehkä autuudenkin – lähde.

”Kun katson lammessa räpiköiviä linnunpoikia, heinäsorsia ja allin lapsia, en tiedä Syyrian sodasta, Kreikan tukipaketista. Kuu hymyilee pilven takaa, ohrasuurimopuuro hautuu leivinuunissa ja luumukiisseli liedellä, eikä mikään voi viedä rauhaani.”

Emme me, eivätkä meidän lapsemme, tarvitse lisää virikkeitä ja ärsykkeitä. Elämän eheyttä me kaipaamme, toinen toistamme ja hyvää arkea. Aivan tavallista kaikkeinkristillisintä olemista.