Talvisodan tosi henki
2.12.2018
Sotien syyt ovat paljon raamatunkäännöksiä raadollisemmat, ja ihmiset vastaavat niistä ihan itse.
Yhä harvemmat enää reagoivat marraskuun viimeiseen päivään. Talvisodan alkamisesta on sentään jo 79 vuotta. Sodassa taistelleita ei ole nimeksikään, mutta lapsina sen kokeneita toki vielä paljon. Meille muille se on historiaa.
Historiasta nykyaikaan on aika ajoin yritetty siirtää talvisodan henkeä. Haastattelin kirjamessuilla jokin vuosi sitten Tuomas Teporaa, jolta oli juuri ilmestynyt teos Sodan henki – kaunis ja ruma talvisota. Tulin vakuuttuneeksi siitä, ettei talvisodan henki ole pelkkä myytti tai juhlapuheilmaisu.
Yhteishengen ulkopuolelle ei jäänyt juuri kukaan. Erityisesti tänä vuonna kannattaa miettiä sitä, miksi kansakunta nyt oli niin yhtenäinen. Sisällissodasta oli vain parikymmentä vuotta. Sen uhreja oli 10 000 enemmän kuin talvisodassa.
Neuvostoliitto perusti valtaamalleen Terijoelle Suomen kansanhallituksen, mutta se jäi ilman kansaa. Ehkä siksikin, että Neuvostoliiton tiedettiin 1930-luvun lopulla teloittaneen sinne paenneita suomalaisia kymmenin tuhansin.
Suomessa sosialidemokraatit olivat sen sijaan jo 1926 muodostaneet yksin vähemmistöhallituksen. Ennen muuta yhteenkuuluvuutta olivat ruokkineet uudistunut kunnallinen demokratia ja yleinen vaurastuminen.
Talvisodan aikoihin yhteisiksi arvoiksi tavattiin nimetä koti, uskonto ja isänmaa. Tämä kolmikko oli hyvä tiivistelmä puolustettavasta elämänmuodosta. Sellaisesta, jossa toisaalta määrätään itse omista asioista ja jossa toisaalta tunnistetaan riippuvaisuus sekä toinen toisesta että Jumalasta.
Jotkut sentään jäivät talvisodan hengen ulkopuolelle uskonnollisistakin syistä. Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa vaikutti kartanolaisuus, vanhatestamentillisesti virittynyt omalaatuinen lahko. Kartanolaisten mukaan talvisota oli rangaistus vuoden 1938 uudesta raamatunkäännöksestä. Heistä se oli ”pirun käännös”.
Höpsistä. Sotien syyt ovat paljon raamatunkäännöksiä raadollisemmat, ja ihmiset vastaavat niistä ihan itse. Jumalan näkökulmasta taas on hyvä edistää yhteisyyttä ilman ulkoista uhkaakin. Kaveria ei saa jättää. Ei pulaan, ei jälkeen eikä yksin.