Vastalahjaa valitsemassa
20.12.2012
Joululaulukin sen todistaa: ei ole epäilystäkään siitä, mikä on paras joululahjamme. Tai siis kuka. Kallis Vapahtajamme, joka toi mukanaan autuuden ja anteeks’annon, kaikki taivaan tavarat. Tosi kova pehmeä paketti.
Meikäläisessä kristillisessä perinteessä on ongelmallistettu ainakin kaksi lahjan vastaanottamiseen liittyvää seikkaa. Itse asiassa ne kuuluvat yhteen. Kummassakin on kysymys siitä, mitä lahjan saatuaan pitäisi tehdä. Ehkä kysymyksiä onkin vain yksi.
Etenkin aiemmin kuuli usein valitettavan, kuinka vaikea on ottaa vastaan silkka lahja. Haluaa väistää, koska tuntuu siltä, ettei tämä armo nyt ainakaan minulle voi kuulua. Tai tulee suorittamisen tarve: tahtookin ruveta käymään kauppaa.
Vaivihkaa vastikkeellisen vaihdon ideaa tukee teologinen viisaus, jonka mukaan Jumalan lahja on yhtä aikaa myös tehtävä. Vaikka tarkoitus on hyvä – huomauttaa, että armosta kuuluisi olla seuratakseen jotakin – itse asia uhkaa kadota. Niin houkutteleva kuin saksan kielen sanaleikki onkin, lahja on lahja (Gabe) eikä se ole tehtävä (Aufgabe).
Paras joululahjamme on kallis Vapahtajamme.
Vastalahjaa valitessa on syytä muistaa, ettei lahjojen vaihto ole kaupankäyntiä. Ja että lahja ei ole tehtävä. Ja että kiitollisuus ei ole sama kuin kiitollisuudenvelka.
Ja muistaa Lutherin sanoneen: ’Tätä on olla Jumala: ei vastaanottaa, vaan antaa.’ Sekä myös: ’Kaikki teot paitsi usko on suunnattava lähimmäiseen.’
Niinpä kaikkien tehtävien, tekemisten ja suorittamisten osoite on toinen ihminen. Ja siksipä ne eivät perustu kiitollisuudenvelkaan vaan kiitollisuuteen. Eivät kaupankäyntiin vaan ilmaisjakeluun. Eivätkä ne ole vastalahjoja vaan lahjoja.
Vastalahja – jonka oletan olevan vastaanottajan suoranainen toivomuslahja – on luottamus. Semmoinen luottamus, jonka kuvittamiseksi joulunvieton ajankohta on osuvasti valittu. Kun on kaikkein pimeintä, Jumalalle ojennetaan vastalahjaksi luottamus valoon.
Vastalahja parhaan joululahjan antajalle on luottaa Jumalaan yhä silloinkin ’kun meitä ei enää kannata mikään intohimoisen hurmion aalto, kun ei enää voi ajatellakaan sekoittavansa itsensä ja elämänjanonsa Jumalaan’ (Karl Rahner). Kun tuska ja ahdistus ovat läsnä ja silpovat sielua. Kun kärsimys ja kuolema eivät ole käsitteitä, vaan raatelevat ruumista ja mieltä.
Anna, Jeesus, Henkes’ valon jälleen loistaa sieluumme, sytytellä uskon palon. Siunaa, Jeesus, joulumme.