Piispa Kaarlo Kallialan joulutervehdys 2013 - episkooppi, Tuore Joulupuun lehvä

Juhani Rekola kirjoitti 1970-luvulla kirjan Beetlehem on kaikkialla. Se etenee päivästä päivään jouluaatosta alkaen ja päätyy loppiaisaamuun.

Tänä vuonna luin kirjan uudelleen tavallista tarkemmin. Vaikka se kaikkiaankin on täynnään tuoreutta ja oivallusta ja vaikka se ajatteluttaa kauttaaltaan, erityisesti minut pysäytti kolmannen joulupäivän tutkiskelun alku.

Siinä tuumitaan Joosefin osaa.

Rekola kertoo, kuinka pyhä Birgitta antaa joulunäyssään Marian kertoa hänelle, että Joosef kyllä ymmärsi, että ”hänen piti palvella minua ja omistaa minut valtiattarenaan eikä vaimona”. Aika alentuvaa ja alentavaa. Kukahan tässä lopulta puhuu ja kuinkahan luotettava tämä viesti onkaan?

Joosef on aina taampana. Hänelle ei anneta evankeliumeissa ainuttakaan suunvuoroa. Hän on aina sivussa, eikä häntä suinkaan kuvata uskon esikuvana niin kuin vaimoaan. Myöhemmin hänet pannaan monesti päinvastoin sanoittamaan epäilyä: ”Joosef, olet kuullut, mitä Maria sanoo tapahtuneen. Kyllä, niin voi olla. Onko se luultavaa? Ei ole.” (W. H. Auden)

Itse asiassa juuri Joosef on uskon ja elämän sankari. Hän ei hylkää eikä asetu poikkiteloin. Hän suostuu, suojelee ja pitää huolen. Senkin hän ottaa kantaakseen, että perheen esikoista nimitetään – halki vuosituhanten, vaikka sitä hän ei tiedä – Marian pojaksi. Joosef luottaa tolkuttomasti ja kestää käsittämättömästi.

1800-luvun alkupuolella syntyi Mynämäessäkin eräälle Marialle poika, jonka isästä ei ollut tietoa. Ensin hän oli kirkonkirjoissa Mariasson, mutta sittemmin Adamsson. Niin täälläpäin Suomea usein meneteltiin. Lapsen tunnustettiin yhtä kaikki olevaan Aatamin sukua, ihminen. Jos poika, ihmisen poika. Ja jos tyttö, ihmisen tytär.

Idempänä, ortodoksisessa Karjalassa, tällainen lapsi oli Bogdanov tai Bogdanova, ”Jumalan lahja”. Niin tai näin, yksi oli selvää tai kaksi: kukaan ei syntyperänsä vuoksi kuulu ulkopuolelle, ja jokainen inhimillinen elämä on jumalallisen arvokas.

Tätä Ihmisen Poika ei väsynyt toistamasta ja todellistamasta. Hän samastui niihin, joita eri syistä oli tyrkitty elämän seinustalle. Seinänvierillä hänet nytkin tunnetaan.

Marginaaliin myös Joosef on työnnetty; ehkä juuri siksikin hän on perin juurin sidoksissa Ihmisen Poikaan. ”Joosef toimii kuin hän olisi uskonut, vaikka hän olikin epävarma ja epäili” (Rekola).

Jouluevankeliumi Joosefin mukaan käy kohti jok’ikistä sivuhenkilöksi itseään luullutta. Se noutaa ja noukkii kaikki ihmisen pojat ja tyttäret, kaikki yhdessä ja kunkin erikseen.