Parhaaksi mahdolliseksi ihan hyvä

Aina yhtä viiltävän suorapuheinen filosofi ja aktivisti Simone Weil (1909–1943) on tokaissut näinkin: ”Jos Jumala olisi luonut parhaan mahdollisen maailman, sen täytyisi merkitä, ettei hän pystyisi paljoonkaan.”

Monellekin on viime aikoina tullut mieleen korjausehdotus paremmaksi maailmaksi. Se olisi sellainen, jossa ei olisi koronaviruksia. Ei ainakaan sellaista, josta seuraa COVID-19.

Keskustelun ”parhaasta mahdollisesta maailmasta” aloitti filosofi Gottfried Wilhelm Leibniz (1646–1716) pohtiessaan teodikean ongelmaa. Se tarkoittaa kysymystä siitä, miksi maailmassa niin paljon niin pahaa pahaa, jos Jumala kerran on hyvä ja kaikkivaltias.

Kysymyksenasettelu on vanha. Sitä pyörittivät jo ensimmäisten vuosisatojen kristityt ja ennen heitä antiikin filosofit.

Ongelma sai vakio-otsikkonsa kuitenkin vasta 1710 – Leibnizilta, kuinkas muuten. Vasta noihin aikoihin alettiin yleisemmin kokea, että sairaus ja kärsimys ei olekaan sääntö ja niistä vapautuminen poikkeus.

Aiemmin kärsimyksen ongelma oli siinä, miten kestää se tai päästä siitä eroon. Nyt syntyi tilaa ja tilausta pohtia kärsimyksen ongelmaa periaatteellisesti.

Terveydenhoito on aivan toisella tasolla kuin 300 vuotta sitten, suomalainen semminkin. Normaalitilana on jo pitkään pidetty terveyttä. Tai korkeintaan lääkittävissä ja parannettavissa olevaa sairastamista.

Tänä vuonna on kuitenkin alkanut kuulua entistä enemmän pohdintoja sellaisesta ”uudesta normaalista”, jossa ihmiskunta ei olekaan aina vain vahvemmin voitolla. On tyydyttävä siihen, että muu luonto iskee takaisin, taudit etunenässä.

Uutta normaalia on kuitenkin vaikea pitää ihan normaalina. Teodikeaongelmakin nostaa päätään. Ei tee niinkään mieli sopeutua vaan ennemmin kysyä, miksi Jumala sallii pahan. Niin kuin nyt tämän koronajutun. Semminkin, jos hän on hyvä ja kaikkivaltias.

Ateisti tietenkin vastaa, ettei ketään olekaan sallimassa. Agnostikko taas tuumii, että jos vaikka jokin jumaluus olisikin, sitä tuskin kiinnostaa.

”Usko jumalolioon, joka kuulee rukoukseni, kertoo narsistisesta perspektiiviharhasta” (Arno Kotro). Tämän mukaan vain suuruudenhullu olettaa, että maailmankaikkeutta ohjaava ylivertainen tietoisuus vaivautuu keskusteluyhteyteen ihmisen kaltaisen mitättömyyden kanssa ja piittaa hänen kivuistaan tai sairauksistaan.

Saman suuntaisesti ajatteli myös kirjailija Reinhold Schneider aikana, jolloin avaruuden mittasuhteet olivat alkaneet paljastua. Hän katsoi, että paholainen ”ahdistaa melkein jokaista meistä maailmantuskalla, järkytyksellä, niiden elämää vailla olevien tilojen suunnattomuuden edessä, joita meidän kurja uskomme ei voi kestää”.

Minä koen päinvastoin. Yle julkaisi keväällä aurinkokunnasta poistuvan Voyager-luotaimen tasan 30 vuotta sitten ottaman kuvan otsikolla ”Varoitus: tämä kuva saattaa järkyttää maailmankuvaasi.” Sen se minulle teki.

Verrattuna ”elämää vailla olevien tilojen suunnattomuuteen” Maata edustava ystävällinen sininen pikseli näyttää minusta sekä parhaalta mahdolliselta että parhaalta todelliselta maailmalta. Vau!

”Narsistinen perspektiiviharha” saattaakin olla siinä, että ainutlaatuisen elinkelpoisella planeetalla elävät ihmiset odottaisivat erivapautta sairaudesta ja kivusta – vaikka, toisin kuin muut eläimet, pystyvätkin niitä voittamaan ja lievittämään.

Jospa tämän maailman Luoja onkin ”pystynyt paljoon” ja Simone Weil ampuu kerrankin ohi maalin.

Kuva on ”Pale Blue Dot”, Voyagerin 30 vuotta sitten ottama kuva maapallosta.