Mikä tulee lähelle?

Poikaystävänsä kanssa pitkälle reissulle lähtenyt Gabby Petito katosi loppukesästä ja löytyi surmattuna Wyomingistä. Suomen iltapäivälehdet seurasivat tapausta tiiviisti ja netissä siihen törmäsi väistämättä.

Petiton kohtalo oli traaginen. Myös poikaystävä löytyi sittemmin kuolleena. Vilkas uutisointi sai kuitenkin ihmettelemään, miksi myös meitä kutsuttiin seuraamaan juuri tätä katoamistapausta. Se ei ollut ainutlaatuinen eikä pariskunta ollut muusta yhteydestä tunnettu.

Selitys on ilmeisesti siinä, että Yhdysvalloissa tapaus sai erityistä huomiota. Se mikä tapahtuu USA:ssa, tapahtuu ikään kuin meidän kokemusmaailmassamme. Ehkä sanat ’ikään kuin’ voisi pyyhkiä yli. Ehkä amerikkalainen elämäntodellisuus onkin meille läheistä.

Kun vielä olin virassa, mietimme työtoverini kanssa, millaisiin tragedioihin ja millä kriteereillä olisi reagoitava. Tarkkoja perusteita ei löytynyt ja lopputulos olikin vähän outo: niihin, jotka nyt vain tuntuvat tavalla tai toisella läheisiltä. Vaikka kilometrit jotain merkitsevätkin, ratkaisevia ne eivät silti ole.

”Kansainvälisyyttä” hallitsevat suuressa määrin englannin kieli ja ylipäätään anglosaksisen maailman kysymyksenasettelut. Joskus sellainen tuntuu vallan luontevalta. Wyomingin tragedia havahdutti kuitenkin miettimään, mitä me kaiken kaikkiaan pidämme silmällä ja mikä vastaavasti jää peittoon.

Netti on kyllä liuottanut eron kaukaisen ja läheisen tai vieraan ja oman väliltä, mutta jotkut ihmiset ovat silti kosketus- ja näköetäisyydellä kun taas toiset eivät. Joittenkin kanssa hengitetään samaa ilmaa ja jaetaan saman yhteiskunnan todellisuutta.

Kun nyt katselen maailmaa turkulaisen kerrostalon ikkunasta, lähihuolekseni nousee suomalaisen maataloustuottajan tuleva talvi. Huono vuosi ja kallis aika vetävät miinukselle. Miten jaksaa ja jatkaa?

Vaikkemme muuta osaisi emmekä muuhun pystyisi, ainakin esirukous on sen merkki, ettemme sulje silmiämme emmekä korviamme lähimmäisiemme ahdingolta.