Mieli hellä kristityllä

Tänä vuonna Turun tuomiokirkossa laulettiin kauneimmat joululaulut ensi kertaa saameksi. Čábbámus juovlalávlagiid veti kirkkoon satamäärin kiinnostuneita. Ennen muuta niitä, joiden oma äidinkieli on pohjoissaame, inarinsaame tai kolttasaame. Kaikilla kolmella me myös lauloimme.

Oman kielen sanat pystyvät siihen, mihin mikään muu kieli ei pysty. Äidinkieli on sydämen kieli. Se, mikä koskettaa syvimmin, puetaan sanoiksi omalla kielellä. Usein se myös lauletaan, jouluna semminkin.

Kääntäen voi käydä myös niin, että kun tapailee tuttua sanoitusta itselleen vieraalla kielellä, saa siihen uuden ja entistäkin pitävämmän otteen.

Olennaiset rivit laulusta Sydämeeni joulun teen näyttävät pohjoissaameksi tältä: ”Mu váimmus juovlamiella, ráfi, osku bohciida, mo njuoras sálbma doppe čuojaidivčče.”

Vaikken ymmärrä sanoista juuri mitään, sen tajuan hyvin, etten tosiaankaan ole ainoa, jonka jouluyö ja lumihuntu virittävät. ”Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa kuin harras sävel sisälläni soisi.”

Vuosi vuodelta arvostan enemmän ja enemmän tuota virittyneisyyttä, joulun tunnelmaa. Ei ole ollenkaan pinnallista, mitätöntä eikä myöskään falskia, että jonkin viikon ajan ”ikuisuutta kaipaa avoin mieli” ja että jopa ”syvä rauha leijuu sisimpään”.

Joulu saa aikaan, että ihminen kuin ihminen tunnistaa olennaisen. Joulun vaikutus ei selvästikään pysähdy mihinkään kieli- ja kulttuurirajaan. Se ulottuu joka paikkaan, niin kuin on tarkoituskin: enkelit julistivat paimenille ilu oppa álbmogii, ilon koko maailmalle, kaikelle kansalle, kaikille kansoille.

Jouluun valmistautumisen luomaa ilmapiiriä ja sisäistä tuntua ei voi verrata mihinkään muuhun. Joksikin aikaa ihminen muuttuu vastaanottavaiseksi hyvyydelle, rakkaudelle ja ystävyydelle. Hän tekee sydämeensä seimen ja ”mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen”.

Seimen rakennusaineksia saa joulukonserteista, ja joulukirkossa se valmistuu. Meillä on tallella pyhyyden taju. Meissä on yhä puhtauden kaipuu ja Jumalan jano.