Kuinka kyntää ja rakastaa?

Aiemmin syksyllä kuulin hienon esityksen Eino Leinon sanoittamasta ja Oskar Merikannon säveltämästä laulusta Oi kiitos sä Luojani armollinen. Kuuntelin sanoja tavallista tarkemmin. Ehkä itsenäisyyden juhlavuosi oli herkistänyt minut.

Laulussa kiitettiin paljosta ja lopulta myös siitä, kuinka ”annoit sa armahan isäinmaan, jota kyntää ja rakastaa”. Mutta jotenkin juuri nämä sanat tuntuivat kaikuvan aivan toisesta maailmasta. Tätä nykyistä kauniimmasta tosin, mutta toisesta yhtä kaikki.

Sellaisessa maailmassa koettiin työhön ja yhteisöön liittyviä tunteita ja luotiin symboleja. Suomalainen yhteiskunta ei ollut vain koneisto tai politiikan näyttämö, vaan isänmaa tai kotimaa. Sitä maata, jota muokattiin, ei vain käsitelty, vaan myös rakastettiin.

Hieno vanhanaikainen kokemistapa on ohentunut lähes olemattomiin. Se on pyyhkiytynyt pois ennen muuta siksi, että liikenne on niin nopeaa ja tietoliikenne – vanhentunut ilmaisu sekin – niin runsasta. Kumpikin irrottaa meidät lähiyhteyksistä. Varsinkin maasta.

Kun aika ajoin ajan Turusta Helsinkiin, käytän moottoritietä, joka kulkee betonirännissä vailla yhteyksiä ympäristöönsä ja lähes täysin irti maisemasta. Ja kun olen internetissä, ’kaukainen’ ja ’läheinen’ eivät tarkoita mitään.

Samalla kuin tekninen kehitys on vapauttanut meidät paikan siteistä, se on suistanut meidät paikattomuuteen. Se yhdistää meidät miltei kaikkeen, mutta kyseenalaistaa vähän kaiken merkityksen. Satelliittiohjattu maanmuokkaus on järkevää ja jopa välttämätöntä, mutta einoleinomaista rakkautta se ei juuri ruoki.

Ei ole sattumaa, millaisia joululauluja tällaisessa maailmassa lauletaan. Sellaisia, joissa lasten silmät hehkuvat riemusta, kun joulu on. Sellaisia, joissa Jeesus-lapsi syntyy taas uudelleen hiljaiseen mieleen. Ja sellaisia, joissa kerrataan lapsuusajan muistoja: lumivalkeita peltoja ja juhlaa Jeesuksen.

Joulun lapsen katselu ja ihastelu palauttaa meille maailman, Suomen, ihmiset ja jopa Jumalan yhtä tuoreina kuin lapsuuden kokemuksessa. On taas mitä rakastaa.