Kolumni, Turun Sanomat

Adventin alettua tulee mieleen, että on sellaisiakin yhteiskuntia, joissa uskonnollisten juhla-aikojen viettäminen ei ole ensisijaisesti työmarkkinaneuvotteluissa päätettävä kustannuserä. Niitä voisi nimittää vaikka sivistysvaltioiksi.

Niin kauan kuin valtiossa vallitsee suhteellisen yhtenäinen kulttuuri, johon kansalaiset kohtalaisesti sitoutuvat, juhlat juhlitaan kysymysten heräämättä. Sekä kotoperäinen että maailmalta tullut monikulttuuristuminen muuttavat asetelman. Mitä ja keiden juhlia nyt sopiikaan juhlia ja miten?

Tänä vuonna olen useammassakin kulttuurien kohtaamista koskevassa neuvottelussa kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka laajaa kiinnostusta kanadalaisen filosofin Charles Taylorin analyysit ja ratkaisumallit maailmalla herättävät.

Jocelyn Macluren kanssa julkaisemassaan kirjassa Secularism and Freedom of Conscience (Sekularismi ja omantunnonvapaus) Taylor toteaa, että liberaaliin demokratiaan kytkeytyvässä sekularismissa uskonnollisia ja muita identiteetille keskeisiä maailmankatsomuksia tulee kohdella samalla tavalla. Tämä toteutuu ”avoimessa sekularismissa”. ”Suljettu sekularismi” sitä vastoin suosii uskonnottomuutta, mikä puolestaan kampittaa poliittisen liberalismin maailmankatsomuksellisen neutraaliuden.

SEKULARISMIN JAKO kahteen perustuu siihen, että umpisekularismi tunnustaa vain ”julkisen” ja ”yksityisen”, kun taas avosekularismissa on tunnistettu ”julkisen” kaksimerkityksisyys. Julkinen valta on eri asia kuin julkinen tila. Julkisen vallankäytön ja sen instituutioiden on oltava katsomusneutraaleja, mutta kansalaisilta liberaali pluralismi ei neutraaliutta vaadi.

Niinpä uskonnollisen sitoutumisen julkinen näkyminen pukeutumisena tai rituaaleina tai juhlina käy avoimessa sekularismissa päinsä vallan hyvin. Uskonnonvapauden kannalta tämä on itse asiassa myös välttämätöntä: uskonnon rajoittaminen yksityiseen tilaan ja ikään kuin salaan pyrkisi typistämään uskonnon pelkäksi uskomusjärjestelmäksi vailla seurauksia ja sosiaalista merkitystä.

Muslimin huivia ei saa kieltää siksi, että se ilmentää uskontoa. Kasvot peittävän hunnun kieltäminen virantoimituksessa voi perustua vain turvallisuuden ja vuorovaikutuksen kaltaisiin syihin.

Uskonnollisista juhlapäivistä Taylor on yhdessä historioitsija Gérard Bouchardin kanssa tehnyt tilauspohdinnan Quebecin provinssille. Sen mukaan valtio voi avoimessa sekularismissa yhtä kaikki noudattaa perinteistä kalenteria, vaikka sen juhlapäivät nousisivatkin valtauskonnon perinteestä.

LIBERAALIIN PLURALISMIIN kuitenkin kuuluu, että julkinen valta myös myöntää uskonnollisia erivapauksia: The Canadian Human Right Act takaa muiden uskontojen edustajille oikeuden uskontonsa mukaisiin vapaapäiviin, jotka voi tehdä sisään, jollei tästä koidu kohtuutonta haittaa työnantajalle.

Tällaisen asenteen nimeksi on vakiintumassa ”reasonable accommodation”, järkevä tai kohtuullinen jousto. Juuri sitä – ja sivistynyttä hyväntahtoisuutta – tarvitaan, kun kysymys on syvistä vakaumuksista. Avoimessa sekularismissa näitä suojelevat yhteisesti hyväksytyt demokraattisten valtioiden arvot yhdenvertaisuus, uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus.

Tätäkin adventtia vietän oman uskontoni mukaisesti, hoosiannoineen kaikkineen. Mutta olen kovin otettu siitä kohteliaisuudesta, että juutalainen seurakunta on kutsunut minut tänä iltana sytyttämään hanukka-kynttilän. Sen sijaan että vaivautuisin itselleni vieraasta traditiosta, vaikutun siitä, että siitä elävät kelpuuttavat minut mukaan.