Päättäjiä ei käy kateeksi

Viime viikkoina mieleen on väkisinkin palannut tietty katkelma Heidi Liehun kirjasta Kirsikankukkia. Siinä kun on jotakin erityistä. Jopa profeetallista?

”Jokainen aika, logiikaltaan tietyssä mielessä aukoitta, on uskonut, pelännyt loppuvansa, kohtaavansa lopun, eikä kuitenkaan loppunut, paitsi uuteen siirtymisen merkityksessä. Jokainen aika on uskonut loppuun, paitsi tämä; paitsi tämä joka sen lopulta kohtaa.” Huh.

Syksyllä 1944 Länsi-Lapista paettiin sotaa Ruotsiin. Nyt 71 vuotta myöhemmin Ruotsista tulvii maahan pyrkijöitä Suomeen. Ei tosin ruotsalaisia, vaan Lähi-idästä liikkeelle lähteneitä. Ympäri maata leviävälle tulovirralle ei näy loppua.

Tänä perjantaina moni ei tee työtä, vaan osallistuu toimintapäivään. Hallituksen kovia otteita suun panemiseksi säkkiä myöten pidetään sietämättöminä. Näihin aikoihin asti on totuttu menemään kohti aina vain mukavampaa ja väljempää. Nyt tarjolla on päinvastaista.

Raamatullisia lopun ajan merkkejä? Ei nyt sentään, mutta ehkä jonkin ajan loppumisen merkkejä kumminkin.

Juuri maahanmuutto ja leikkaukset toivat mieleeni Liehun pohdiskelun. Jospa ne eivät olekaan vain häiriöitä totutussa elämänmenossa. Jospa vanhaa tuttua maailmaa ollaankin lopettelemassa, ja nyt on vain totuteltava uuteen.

Turvapaikanhaussa ja kilpailukykyä hakevissa leikkauksissa taustalla on sama asia. Liikenne, tietoliikenne ja vapaakauppa ovat madaltaneet rajoja ja lyhentäneet etäisyyksiä. Tai poistaneet ne.

Tuskin enää on asioita, jotka eivät kuuluisi meille. Tai tapahtumia, joista ei meille mitään seuraisi.

Erityisen hankalaa on ymmärtää, mihin tässä oudosti supistuneessa ja rajattomassa maailmassa sitten itse voi vaikuttaa. Ainakaan me emme voi päättää, ettei kenenkään tarvitsisi hakea Suomesta turvaa tai parempaa elämää.

Ei ole meidän päätettävissämme sekään, että meidän tuotteemme kävisivät maailmalla kaupaksi tähän hintaan ja tällaisinaan.

Päättäjiä ei käy kateeksi. Mitä poliittisilla päätöksillä itse asiassa voidaan ohjata maailmassa, jossa taloutta ja kauppaa johtavat yhä vähemmän valtiot ja yhä enemmän suuryritykset? Mistä saada resurssit kansalliseen sosiaalipolitiikkaan, kun raha liikkuu ja vauraus syntyy kansainvälisillä markkinoilla?

Politiikka on nyt poikkeuksellisen haastavaa – haasteiksi kun on tapana nimittää ilkeitä ongelmia, joihin ei millään meinaa löytyä ratkaisuja. Helpompaa on tietää, mitä kuuluu ensi hätään tehdä, kun maailmanluokan käänteet panevat ihmiset liikkeelle.

Kun Suomeen tuleva tai täällä jo asuva tarvitsee välitöntä apua, jokainen ihminen tajuaa luonnostaan, että pitää auttaa. Jeesuksenkin opettama kultainen sääntö on vastaansanomaton: Mitä tahtoisit ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.

Vaikka nopea apu ei olekaan vastaus haasteisiin, se tarkentaa tietoa tarpeista. Vaikka vanha maailma kuinka loppuisi, uudenkin yhteiskunnan on oltava oikeudenmukainen ja reilu. Siihen tarvitaan tietoa, laskutaitoa ja inhimillisyyttä.

Päättäjiä ei totisesti käy kateeksi. Kun heidän puolestaan rukoillaan kirkoissa joka sunnuntai, se on nyt syytä tehdä erityisellä hartaudella.