Hyvyys vahvistaa sääntöä

Olen verkkaiseen tahtiin katsellut Netflixin Shtisel-sarjaa, jonka päähenkilöt ovat traditionalistisia haredijuutalaisia. Mieleeni on etsimättä tullut Göran Schildtin kokemus Athoksen ortodoksimunkeista: ”Patriarkallisen arvokkuuden, hajamielisen hengenmaailmaan uppoamisen ja triviaalien arkiaskareiden, maailmankieltämisen keskellä erottuvan kodikkuuden välisessä kontrastissa on jotakin vastustamattoman liikuttavaa.”

Monet haredit ovatkin antaneet sarjasta hyvää palautetta, koska heitä ei esitetä kummajaisina, vaan inhimillisinä ihmisinä tunteineen, ajatuksineen ja elämänkysymyksineen. Onhan elämänmuoto toki silmin nähden erikoinen, mutta ihmisten elämää yhtä kaikki.

Uskonnollisen koulun rehtorina toimiva rabbi Shulem Shtisel pitää koulullaan äitinsä kuoltua puheen, jossa hän ryhtyy kuulijoiden yllätykseksi kertomaan äitinsä yksinkertaisesta hurskaudesta. Aina sapattikynttilöitä sytyttäessään äiti itki – miksi? Siksi, että hänen rukouskirjansa mukaan ”tällä kohdin kuuluu itkeä”.

Rabbi Shtisel oli äidin kuoltua löytänyt rukouskirjan välistä muistilapun. Siihen oli kirjattu kaikki, joiden puolesta hän yötä vasten rukoili. Rabbi tietenkin tunnisti oman perheensä ja sukunsa, mutta joukossa oli myös aivan tuntemattomia nimiä. Ridge, Brooke? Lopulta rabbille selviää, että Malka-äiti oli rukoillut myös Kauniiden ja rohkeiden päähenkilöiden puolesta. Hän päättää puheensa: ”Tässä kohdassa kuuluu itkeä!”

Shulem Shtiselin puheen loppunousu herättää koulussa suurta hämminkiä, koska television katselu ja saippuasarjojen seuraaminen eivät haredihurskauteen mahdu. Sarjassa Shtiselin sukupiiriä haastaa jatkuvasti perinteen ja nykyajan tai yhteisön ja yksilön jännite. Voimassa pidettävä sääntö ja nyt tarvittava poikkeus kohtaavat yhä uudestaan.

Shtisel-sarja olisi lattea ja tuskin seuraamisen arvoinen, jos traditio esitettäisiin joutavana kahleena ja siitä poikkeaminen silkkana edistyksenä ja emansipaationa. Itsetyytyväistä auktoriteettikapinaa on jo nähty niin paljon, että sellaisesta on kulunut pois niin särmä kuin yllätyskin.

Shtisel osuu tarkasti siihen kohtaan, jossa ”poikkeus vahvistaa säännön”. Toisin kuin usein luullaan, tämä ei suinkaan tarkoita, että sääntöihin olisi sisäänrakennettu niiden rikkomisen takaportti: ”Ei sääntöä ilman poikkeusta.” Sen sijaan poikkeus vahvistaa sääntöä siten, että se tuo näkyviin, mistä säännössä oikein on kysymys. Mihin sillä itse asiassa tähdätään?

Säännöt ja hyvät tavat ovat kumppaneita – haredijuutalaista elämänmuotoa olisi sekä hedelmällistä että asianmukaista tarkastella tapakulttuurina. Televisiota ei ole tapana katsoa, mutta kun se avartaakin rukouksen alaa ja tuottaakin maailmaan lisää hyvyyttä ja hyväntahtoisuutta, sydän sulaa ja kyyneleet nousevat silmiin.

Shulem Shtisel on samoilla jäljillä kuin Jeesus. Vaikka laista ei katoa pieninkään kirjain, sapatti on ihmistä varten eikä päinvastoin. Siinä, että rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään, on niin laki kuin profeetatkin.