Kolumni, Turun Sanomat

”Sinun luterilainen uskontosi on hyvin paljon samanmielistä minun sekulaarihumanismini kanssa. Ihmisoikeuskysymyksistä olemme melko lailla samaa mieltä.”

Luin Vapaa-ajattelijoiden liiton entisen puheenjohtajan Jussi K. Niemelän kommentin kirjoittajapastori Jaakko Heinimäelle paluumatkalla Moskovasta. Keskustelukirja Kamppailu Jumalasta sopi hyvin neuvostokokouksen jälkiruoaksi.

Euroopan uskonnollisten johtajien neuvosto ECRL oli tällä kertaa antanut kokoukselleen otsikon Ihmisoikeudet ja perinteiset arvot Euroopassa. Häpeä tunnustaa, mutta vasta kokouksessa tulin ajatelleeksi, että voi niitä pitää kilpailijoinakin.

Riippuu tietenkin olennaisesti siitä, mitä ”ihmisoikeudet” oikein ovat ja mitä ”perinteiset arvot”. Kumpiakin on vaikea ellei mahdoton luetella, luultavasti myös määritellä.

Moskovan julistuksessaan uskontojohtajat sentään yrittivät saada perinteisistä arvoista kiinni: ”Perinteisillä arvoilla viittaamme niihin arvoihin, joihin uskonnot ja kulttuurit laajalti pitäytyvät ja jotka ovat olleet perustavanlaatuisia yhteiskuntien moraalisen perustan luomisessa.” Jostakin syystä ’traditional values’ muuten tuntuu vaativan itselleen vähemmän tilaa kuin ’perinteiset arvot’: ehkä mielleyhtymät ovat erilaiset?

Konstikasta ja jälkipelille altista määrittelyä olennaisempi on ECRLn kanta ihmisoikeuksien ja perinteisten arvojen suhteeseen. Kokous totesi – mielestäni perustellusti – että kysymyksessä on jatkumo. Vaikka jotkut osanottajat tuntuivatkin uumoilevan ihmisoikeuksissa modernin yhteiskunnan (sala)juonta, paljon sovinnollisempaan asetelmaan päädyttiin.

Näin: ”Sillä käsityksellä, joka meillä ihmisoikeuksista on, on juurensa käsityksessämme ihmisarvosta ja siihen sisältyvät monet keskeiset uskonnolliset arvomme. Emme sen vuoksi pidä ihmisoikeuksia uutena arvojärjestelmänä, vaan eräiden perinteisten moraalisten arvojen muotoiluna ja ilmaisuna, joka valtioiden kannalta on sitova ja jota erilaiset uskonnolliset ja perinteiset arvojärjestelmät tukevat.”

Vaan onko tuolla mitään merkitystä? Kissan nosti pöydälle jo avajaisissa Moskovan patriarkka Kiril: ”Emme tarvitse yleisluonteisia papereita, joita kukaan ei lue.”

Pointti tuskin onkaan siinä, että parissa päivässä olisi tuotettu kuolematon tekstimuotoilu, joka häikäisisi maailman. Olennaisempaa on, että eri uskontojen edustajat tutustuvat ja alkavat havaita merkittäviä yhtäläisyyksiä – joita onkin vielä enemmän kuin sekulaarihumanistin ja kirjailijapapin välillä.

Aina parempi, jos terroristit osallistuisivat seminaareihin, mutta se ei ole tyypillistä radikaalin käytöstä. Valtavirtojenkin juoksuttaminen yhteen lisää silti yhteiskuntarauhaa.

Joillakin uskontojohtajilla on sitä paitsi kosolti vaikutusvaltaa. Toisilla hillitysti, mutta Bosnian suurmuftilla Mustafa Cericillä sitäkin enemmän. Kun hän kutsuu ortodoksit, katolilaiset, protestantit, juutalaiset, hindut, zarathustralaiset ja omat uskonveljensä ja –sisarensa ensi vuonna Sarajevoon, ollaan niillä paikkeilla, joissa oikeudet ja arvot viimeksi Euroopassa heitettiin roskiin.

Mufti tekee mallisuorituksen. Myös yleviä yleisdokumentteja epäillyt Moskovan patriarkka unelmoi tällaisesta vaihtoehdosta: ruohonjuuritasolle ulottuva ja siellä toteutuva kanssakäyminen tuottaa – onnistuessaan – rauhaa.

Turun Sanomien levikkialueelle sovellettuna: ystävällismielinen kanssakäyminen osoittaa meidän olevan yhtä mieltä paljosta. Vähintään se näyttää meidän olevan ihmisiä.